lauantai 11. tammikuuta 2014

Didn't want you to see me cry, I'm fine

En usko että mun sisäelimet kestää turhan kauaa mun elämäntapoja. Päivittäin lääkkeitä, alkoholia, kofeiinia sekä nikotiinia. Aivan liian vähän ruokaa, ja aivan liian paljon kaikkia edellämainittuja. Vatsa kramppaa sillointällöin, ja keuhkoihin sattuu jatkuvasti. Pää särkee ja koko ajan on kylmä. Miksi mä sitten elän näin? Mä en pidä "normaaleista" ajatuksista, joten kun olen syömättä ja humalassa, ajatukset lentää ja vaikka ne ei ole niin positiivisia, ne ovat hyvin mielenkiintoisia. Nälkäkuoleman partaalla ajatukset on mitä mielenkiintoisimpia, mutta en koskaan pysty olemaan tarpeeksi kauaa kokonaan ilman kaloreita, sillä niitä tulee pakosti alkoholista jota kittaan alas päivittäin. Periaatteessa saan siis alkoholista tarvitsemani energian hengissä pysymiseen joten ryyppääminen pitää mut elossa. Huvittava ajatus.

Huomenna olisi tiedossa kahdeksan tunnin reissu jonnekin päin suomea kahden kaverin kanssa. Helvetti, saattaa ehkä olla hiukan awkward tilanne sillä olen harrastanut seksiä kummankin kanssa. Ja ne ovat tietoisia asiasta. Well, shit happens... Itseasiassa toisen kanssa mä panen edelleen. Seksisuhde, ei sitoutumista, ei tunteita. Pelkkää seksiä. Jooh, sujuisipas se niin yksinkertaisesti... Kiinnyn aivan liikaa ihmisiin ja varsinkin kun olen humalassa lähes aina kun päädyn sänkyyn (tai auton takapenkille, invavessaan, keittiön pöydälle) kyseisen jätkän kanssa ja sen jälkeen käydään röökillä ja avaudutaan kaikesta mahdollisesta, I'm falling so fucking hard. Lupasin itselleni että lopetan koko suhteen siinä vaiheessa kun mulla nousee tunteet pintaan, mutta ei se onnistu. En mä voi myöntää sille että tahdon olla sen seurassa liikaa, niin paljon etten voi ajatella muuta ja päädyn noin kaksi kertaa päivässä laittamaan viestiä että voitaisko käydä "ajelulla". Jos myönnän asian, joudun lopettamaan suhteen enkä pääse enää niin lähelle sitä kuin haluaisin. En pystyisi täyttämään sitä tyhjää kohtaa sisälläni joka tarvitsee rakkautta ja tästä mä sitä saan. Kuviteltua tosin. Ei tämä oikeaa rakkautta ole. Mutta sen hetken kun nojaan päätäni jätkän rintakehää vasten ja käperryn ihan viereen, saan hetken aikaa kuvitella että mullakin on vielä toivoa. Joku haluaa olla mun vieressäni. Tiedänhän mä että se on siinä vain seksin takia, mutta... Noh, siinä tilanteessa en anna sen häiritä. Keskityn hetkeen. Kerran sitä vain eletään, miksi pilata sitä ajattelemalla realistisesti? Varsinkin jollen ikinä ole tarpeeksi selvinpäin ajattelakseni järkevästi.
Oh shit this can't be happening

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti