Tänään mies sanoi mulle ne kolme vaikeaa sanaa. Ensimmäistä kertaa kuulin ne sanat sen suusta. Ja se pelottaa mua. Oon ollut valmis sanomaan ne sille jo vähän aikaa mutten ole uskaltanut koska niiden sanojen jälkeen kaikki on aina mennyt vaikeaksi.

Huomenna mä lähden katkolle ja sen jälkeen kuntoutukseen. Jos huonosti käy joudun vielä psykiatriselle sen jälkeen eli en näe tuota miestä moneen kuukauteen. Siksi noi sanat pelottaa mua niin paljon. Jos se vain luulee rakastavansa mua koska tietää että asiat muuttuu ja haluaa pitää kiinni jostakin? Tai jos se halusi vain että mulla on parempi olo koska tietää miten paljon lähtö ahdistaa mua. Ja miksei ahdistaisi? Kaikki muuttuu kun lähden. Täytyy vaihtaa koko kaveripiiriä koska nykyisessä kaikki pyörii huumeiden ympärillä. Kun tulen takaisin, äiti on muuttanut koko mun omaisuuden toiseen asuntoon. En pääse katkon takia edes tekemään itse muuttoani. Ja suurin muutos on tietenkin se että pitäisi osata olla selvinpäin. En tiedä miten onnistun siinäkään. Koko tää teksti olisi vain helppo pyyhiä pois ja korvata kaikki sanoilla "en tiedä", koska se kuvaa parhaiten kaikkea just nyt. Mä en tiedä mitä tulee tapahtumaan, tai mitä tunnen nyt, tai miten muutun laitosten takia. En tiedä edes varmasti että onko tuo mies odottamassa mua kaiken jälkeen. Ollaan kuitenkin tunnettu niin vähän aikaa vasta.. Mä en vaan yksinkertaisesti tiedä mitä pitäisi tehdä.

The roof is on fire

Keskusteltiin jätkäkaverin kanssa joskus että mikä on narkkarin määritelmä. Sovittiin ettei ikinä päädyttäisi siihen tilanteeseen. Ei ikinä. Silti, näkisittepä mut nyt. Oon kaikkea sitä mitä luvattiin toisillemme ettei meistä ikinä tule. Tosin niin on poikaystäväkin, hiukan lievemmin vain. Sillä on ollut elämänsä aikana paljon enemmän kokemusta huumeista kuin mulla ja se osaa jo kieltäytyä paskoista vedoista. Vaikka ollaankin käytetty suonensisäisiä aikalailla yhtä kauan ja ehkä piikilleen saman verran, jotenkin mun kroppa ja psyyke ei kestä enää ilman, kun taas miehelle riittää pelastukseksi kalja ja hatsi. Mä tarvitsen jotain vahvempaa. Ja paljon. Tolet noussut niin paljon ettei mikään määrä enää tunnu riittävän ja silti tiskailen vanhoja klikkikuppeja ja käytettyjä filttereitä jos vaikka irtoaisi jotain. En ikinä opi että ainoa mikä niistä irtoaa on horkat. Tai no en enää edes erota onko kyse horkkavedestä vai pelkästään vieroitusoireista. Fyysiset pelottaa jo enemmän kuin psyykkiset. Joka paikkaa kolottaa ja särkee niin paljon etten pääse edes liikkeelle aamuisin. Koko ajan kylmä ja kuumeinen olo ja fiilis sellainen että voisin vaikka tappaa vedoista. Vaikka itsehän mä tässä näytän aika tapetulta. Tai pahoinpidellyltä ja raiskatulta ennemmin. Kädet niin täynnä arpia ja mustelmia että ei edes näe normaalia tervettä ihoa kaiken paskan alta. Subuvedot pelastais nyt..

Psyka palaverissa tänään.. Ehdotuksia oli mm katko, psykiatrinen osasto, sun muut suljetut paikat joilla mun pitäisi saada pää kuntoon. Vitut kaikista, ei ne auta. Niin monta laitosta takana ja kokemuksesta voin sanoa että menisin vain huonompaan kuntoon. Niin on käynyt aina. Ja tällä kertaa kuvioissa on myös huumeet eli mitä siitäkin seuraisi? Ei mitään hyvää. Vetoja odottavan aika on pitkä..

Neljä päivää ilman unta ja ruokaa. Elämä alkoholilla ja huumeilla rasittaa kroppaa vitusti liikaa. Verikin on niin paksua ettei pysty lyömään suoneen. Vettä ja mehua oon kitannut pari litraa että veri ohenis vähän ja saisin viimein pääni kuntoon. Nopeita tänään, harmi sinänsä sillä hitailla saattaisin saada unta. Onneksi psyka kirjoitti vahvemmat unilääkkeet tänään, niitä odotellessa. Pelottaa vähän. Oon vasta 18 ja huumeisiin tutustuin vasta pari kuukautta sitten. Nyt pää meinaa räjähtää jo yhdestä päivästä ilman vetoja. Joojoo tottakai mua varoiteltiin suonensisäisistä mutta tahdon nousut sillä sekunnilla kun saan ne käsiini. Vaikutuksen on alettava heti. Odottaminen on tuskaa. Pää ei toimi enää ja oon nähnyt niin paljon kamalia ihmiskohtaloita rännittämisen jäljiltä että meinaan paskoa housuuni. Pelkään että mun tulevaisuus on juuri sellainen kuin täällä näillä kaikilla. Aamulla pitää saada itsensä terveeks aineilla pimeessä röökiltä lemuavassa yksiössä kaikkien narkkareiden keskellä jossa elää kärpästen valtakunta. Paskaa kaikkialla ja käytettyjä neuloja lojumassa lattioilla. Kysymys onkin, miksi sitä sitten jaksaa? Koska vedot tekee terveeksi.

Oon ryypännyt ja poltellut vitusti, melkein päässyt hengestäni kun viilsin jonkun suuren suonen paskaksi ja meinasin kuolla verenhukkaan, tikit ranteeseen, koulu päin vittua, uhkailu kaikenmaailman laitoksilla ja stoppareilla ja vieroitushoidoilla, kaikkee mahdollista paskaa. Faija heitti taas pihalle, asun isovanhemmilla. Sossut kävi eilen, ilmoitti että koska en suostu ottamaan apua vastaan tai menemään laitokseen, nyt mennään loppu aika alaikäisenä mun ehdoillani. Se tarkoittaa sitä että otan sairaslomaa koulusta, alan ettii kämppää ja hakea tukia kelalta, mutta en saa mitään apuja kotoa tai keneltäkään rahallisesti. Ruokaa saan isovanhemmilta, mutta rahaa ei tule mistään ennenku täytän 18. Senkin jälkeen elän täysin omilla ehdoilla ja rupean sossupummiksi.

I like crazy people who don't give a fuck

Sorry, not one of you is crazy enough for me.. 

"Sä oot ihan vitun rappiolla, saatanan sekopää vitun ääliö pilaat elämäs etkö oo koskaan selvinpäin?!" Kiitti hei, ettekö te saatana ymmärrä että tästä mulle tulee hyvä olo? En saa juoda alkoholia, en saa polttaa pilveä, en saa tehdä sitä tätä ja tota, ja kaikki nää säännöt on mun KAVEREIDEN keksimiä. Vitun hienoo. Oon kohta 18, ei niiden kuulu musta pitää huolta vaan mun itse. Ja näin se onnistuu, pilvi on hieno juttu ja se saa mulle hyvän olon, mitä pahaa?

Kalastelen oikeanvärisiä lakuja pussista ja mässytän ne äänekkäästi takahampaillani. Vai onko se sittenkään niin äänekästä? Ehkä mä vaan kuvittelen kaiken. Tai no, en kaikkea, mutta jotakin. Hassua miten paljon pajauttelu saa mun ruokahalun kasvamaan. Äsken meni pussi sipsejä, mehua, riisifrutti, popcornia, ja lakuja. Harvoin syön näin paljoa.. Tosin edellisellä kerralla kun olin pajoissa kävin kaupassa ostamassa sipsejä, suklaata, energiajuomaa ja keksejä. Ja eilen ylipuhuin äitini tarjoamaan heseaterian. Jännästi se polttelu vaikuttaa.. Tänään olin aivan varma et naurauessani auto jonka sisällä olin oli liikkunut viisi metriä eteenpäin. Ei kuulemma ollut. Hämmennyin ja ajattelin asiaa mutta päädyin nauramaan jollekkin aivan muulle mitä en nyt muista. En edes jaksa hävetä sitä että olen päihtyneenä isovanhemmillani, ja olen tehnyt tätä koko viikon. Liian hyvä olo keskittyäkseni negatiivisiin asioihin.. Vaikka sormessa on kai suonenveto.. En tiedä, kädet on tunnottomat. Kirjoitan vain kaikkea paskaa mitä mieleen tuleen ajattelematta oikeasti mitä kirjoitan.

Tuntuu et ku kirjotan mun aivot sulaa

Onkse normaali ettei ole aina itsessään?

Lähes gramma vahvaa kukkaa vuorokauden sisään keuhkoihin... Ei huono. Koulussa oli oikein mielenkiintoista ja rahat meni kaikkeen turhaan, esim suklaaseen ja sipseihin. Ja mä en ikinä syö sipsejä.. Mitä helvettiä. Olen ystävänpäivään asti ilman alkoholia. Kukaan ei puhunut pilvestä mitään, onneksi. Ei kukaan tajunnut sitä kun tästä asiasta sovittiin. Täydellinen mies ei halua että mulle käy huonosti ja koska minä ja mun alkoholiongelma, sovittiin että sinne ystävänpäivään asti.. Se olis melkein kuukausi. Oh shit. Pilviset päivät pelastaa.

I'm so sorry I'm wasting your time

Noh, nyt mulla ei enää oo mitään asiaa meidän tontille kuulemma. Kiitos isä. Joo mä ymmärrän etten oo helppo ihminen ja mun kanssa on vaikee asua saman katon alla, varsinkin jos pyrkii kontolloimaan mun menojani.. Nyt olis hyvä aika jo rauhoittua vähän mutta meen koko ajan syvemmälle tähän paskaan. Lupasin itselleni kesän jälkeen että ainoot päihteet mitä käytän on rööki ja alkoholi, ja sekin homma kusi eilen kun täydellinen jätkä kenen luona olin hatkoilla tarjos pari hittiä pilvee. Mahtava tunne, ehkei nyt sen alkoholimäärän kanssa niin fiksu veto mutta mulla oli pitkästä aikaa hyvä olo. 

Yksi mun parhaimmista ystävistäni on vihainen mulle, koska valehtelin olinpaikkani kaikille muille paitsi kuskille ja ihmiselle keneltä pyysin lääkkeitä kun unohdin omat kotiin. Tänään kerroin sitten missä olin ja sain vihaisen puhelun siitä miten voisin ajatella joskus muitakin kun itseäni. Tiedän etten oo pitkään aikaan keskittynyt mihinkään muuhun kuin omaan napaani ja tiedän että se on aivan saatanan perseestä. Mä vaan en osaa selittää käytöstäni.. Kaikki on päin helvettiä. Majailen kai sukulaisillani pari kuukautta ja sitten toivottavasti se oma kämppä.

Jos tästä kuvasta otetaan pois arvet jätkän käsivarsissa, tää kuva kuvaa hyvin viime yötä. Hyvä olo, ja tunne että musta välitetään. Miksei niin oo täällä? Näen täydellisen miehen seuraavan kerran aikaisintaan kahden viikon päästä. Yritän selvitä sinne asti, lupasinhan mä sillekin että rauhoitun vähän. 

Äh, aivot ei toimi, kaksi vuorokautta kahvin, alkoholin, röökin ja pilven voimalla.. Pari tuntia vielä niin voin niellä pillerin ja voin taas unohtaa hetkeksi olemassa oloni. 

"Tyttäreni on alkoholisti" -äiti

Piti olla tää viikko selvinpäin. Lupasin niin monille ystävilleni, ja mikä tärkeintä, lupasin niin itselleni. Silti todistin taas oikeaksi väitteeni siitä että rahattomanakin voi saada alkoholia. Eilinen meni helvetin sekavasti. Tapahtui aivan liikaa asioita joita muistan vaikken tahtoisi, sekä asioita joita en muista, vaikka se on varmaankin ihan hyvä. En edes tahdo muistaa äitini ilmettä kun se sai taas paikata mun verisiä ranteita. Pullo likööriä, se on jo mun vakiojuoma. Sitä oon juonut tänä vuonna ainakin 4 pulloa, ja sen lisäksi viiniä ja mietoja aivan liikaa. Kaljaakin olen kitannut vaikka se maistuu kuselta. Pakko olla kännissä. Selvisin tällä viikolla torstaihin asti selvinpäin, ja se oli helvettiä. Ajatuksia ajatuksia ajatuksia... Liian paljon kaikkea negatiivista. Onneksi torstai tuli ja toi mukanaan ystävän jonka tilille oli tippunut 2000e tukia Kelalta ja jolle olen monesti tarjonnut juomat. Siitä sai helposti revittyä rahat pulloon. Koulussa olen tällä viikolla tainnut olla kaksi tuntia. Oikeastaan, puolitoista. Ja niistä nukuin yhden tunnin koska darra ja lääkekooma. 

Tänään heräsin siihen kun sossutantta tuli kotivisiitille. Ihan mukavan oloinen vanha nainen se oli, mutta mulla on silti jotain kaikkia sosiaalityöntekijöitä vastaan. Kaunistelin hiukan totuutta kun se kyseli miten mulla menee, miten usein juon jne.. Mutta pikkuvikoja. Oon jo niin syvällä tässä paskassa etten mahda enää mitään. Valehtelen ystävilleni, jätän asioita kertomatta, saan äitini itkemään (äiti ei itke ikinä..) ja muutenkin aiheutan kamalasti vaivaa tutuilleni ja kaikille ympärilläni. 

Yritän jo henkisesti valmistautua siihen että satutan huomenna kaikkia teoillani. Lähden viikonlopuksi pois kotoa enkä kerro siitä kenellekään. Äiti menee täysin paskaksi koska ajattelee aina pahinta, ja en mä voi moittia sitä. Eilenkin se näki mitä mulle tapahtuu kun juon. Ja se tietää että jos lähden enkä vastaa puhelimeen, alkoholilla on osuutta asiaan. 

Oh shit, mulla on velkoja 175e edestä tän vklp jälkeen... 

Problems part miljoona

Neljän päivän ryyppyputki, seksiä lähes tuntemattoman kanssa. Salaisuuksien kertomista parhaille ystäville, ei ikinä enää. Ei ne ymmärrä. "Miten sä voit panna jonkun kanssa ketä kohtaan sulla ei ole tunteita?" Noh, helposti oikeastaan. Varsinkin kun tämä lähes tuntematon tarjosi likööriä ja viiniä jotta voisin jatkaa asioiden unohtamista. Se oli yllättävän helppoa. Nykyään voisin hypätä sänkyyn lähes kenen tahansa kanssa. Eihän se ole hyvä asia, mutta sekin on yksi keino unohtaa asioita. 

En vastannut puhelimeen sunnuntai-maanantai välisenä yönä kun olin luvatta pois kotoa, maanantaina nousin ylös heti herättyäni, puin päälleni ja sanoin heihei miehelle joka nukkui sängyssään ja lähdin. Helppoa kuin mikä. Kaverille aamukahville, kuulustelut siitä missä helvetissä olin ollut, kouluun, tunnille nukkumaan ja toisen tunnin lintsaus. Koulun jälkeen palaveri psykalla, "Joojoo, mulla on kaikki oikein hyvin, koulua käyn ja ystävien ja perheen kanssa menee loistavasti". Vitut, en tule toimeen isän kanssa ollenkaan ja ystävät ei enää jaksa mun temppuilua ja turhia säätöjä ja ongelmia. Isä ilmoitti että kotiin saan tulla mutta vain siksi aikaa että pakkaan tavarani ja häivyn. Tässä oli vain yksi ongelma. Olisin oikein mielelläni lähtenyt pois kotoa muutamaksi kuukaudeksi ja sitten muuttanut omaan asuntoon, mutta äidillä ei ole varaa maksaa mun laitoshoitoa. "Sain" siis jäädä kotiin kun äiti ylipuhui isän ja vietin loppu päivän nukkuen ja paeten ajatuksiani. Mulla on tavarat jo pakattuna valmiiksi ja jos vielä kerrankin otan yhteen isän kanssa muutan sukulaisilleni.

Mä en jaksa enää. Kaksi kuukautta, sitten saan rahat Kelalta ja muutan omilleni. Ensimmäisen tilin jälkeen vedän pääni niin sekaisin etten muista enää mitään. Kaksi vitun kuukautta vielä.. Kyllä mä kestän. Ehkä.

Didn't want you to see me cry, I'm fine

En usko että mun sisäelimet kestää turhan kauaa mun elämäntapoja. Päivittäin lääkkeitä, alkoholia, kofeiinia sekä nikotiinia. Aivan liian vähän ruokaa, ja aivan liian paljon kaikkia edellämainittuja. Vatsa kramppaa sillointällöin, ja keuhkoihin sattuu jatkuvasti. Pää särkee ja koko ajan on kylmä. Miksi mä sitten elän näin? Mä en pidä "normaaleista" ajatuksista, joten kun olen syömättä ja humalassa, ajatukset lentää ja vaikka ne ei ole niin positiivisia, ne ovat hyvin mielenkiintoisia. Nälkäkuoleman partaalla ajatukset on mitä mielenkiintoisimpia, mutta en koskaan pysty olemaan tarpeeksi kauaa kokonaan ilman kaloreita, sillä niitä tulee pakosti alkoholista jota kittaan alas päivittäin. Periaatteessa saan siis alkoholista tarvitsemani energian hengissä pysymiseen joten ryyppääminen pitää mut elossa. Huvittava ajatus.

Huomenna olisi tiedossa kahdeksan tunnin reissu jonnekin päin suomea kahden kaverin kanssa. Helvetti, saattaa ehkä olla hiukan awkward tilanne sillä olen harrastanut seksiä kummankin kanssa. Ja ne ovat tietoisia asiasta. Well, shit happens... Itseasiassa toisen kanssa mä panen edelleen. Seksisuhde, ei sitoutumista, ei tunteita. Pelkkää seksiä. Jooh, sujuisipas se niin yksinkertaisesti... Kiinnyn aivan liikaa ihmisiin ja varsinkin kun olen humalassa lähes aina kun päädyn sänkyyn (tai auton takapenkille, invavessaan, keittiön pöydälle) kyseisen jätkän kanssa ja sen jälkeen käydään röökillä ja avaudutaan kaikesta mahdollisesta, I'm falling so fucking hard. Lupasin itselleni että lopetan koko suhteen siinä vaiheessa kun mulla nousee tunteet pintaan, mutta ei se onnistu. En mä voi myöntää sille että tahdon olla sen seurassa liikaa, niin paljon etten voi ajatella muuta ja päädyn noin kaksi kertaa päivässä laittamaan viestiä että voitaisko käydä "ajelulla". Jos myönnän asian, joudun lopettamaan suhteen enkä pääse enää niin lähelle sitä kuin haluaisin. En pystyisi täyttämään sitä tyhjää kohtaa sisälläni joka tarvitsee rakkautta ja tästä mä sitä saan. Kuviteltua tosin. Ei tämä oikeaa rakkautta ole. Mutta sen hetken kun nojaan päätäni jätkän rintakehää vasten ja käperryn ihan viereen, saan hetken aikaa kuvitella että mullakin on vielä toivoa. Joku haluaa olla mun vieressäni. Tiedänhän mä että se on siinä vain seksin takia, mutta... Noh, siinä tilanteessa en anna sen häiritä. Keskityn hetkeen. Kerran sitä vain eletään, miksi pilata sitä ajattelemalla realistisesti? Varsinkin jollen ikinä ole tarpeeksi selvinpäin ajattelakseni järkevästi.

Oh shit this can't be happening